BRAZIL – Samba ja Bossa Nova Rumpusetille

Ale!

Alkuperäinen hinta oli: 35,50 €.Nykyinen hinta on: 20,00 €. sis alv

Juha Tannisen selkeästi etenevä ja helppotajuinen opas brasilialaiseen rytmiikkaan ja sen ilmentämiseen perinteisellä rumpusetillä. Kirja soveltuu sekä itseopiskelijoille että soittotunneilla käytettäväksi, ja niin harrastajille kuin ammattilaisillekin.

Kirjaan kuuluvat kaksi cd-levyä sisältävät keskeisimmät harjoitteet sekä malliksi soitettuina että oman harjoittelun pohjaksi miksattuina versioina.
Musiikista levyillä vastaa Juha Tannisen lisäksi UMA UMA, genren suvereenisti hallitseva ammattisoittajien bändi.

Kirjan käsikirjoitus on kirvoittanut ennakkoon mm. seuraavanlaisia kommentteja suomalaisilta huippurumpaleilta ja pedagogeilta:

Vihdoinkin brasilialaisen rummunsoiton salat julki myös suomen kielellä. Mahtavaa työtä, Juha!
– Jukkis Uotila

Brasilialaisen musiikin lähestyminen ja soittaminen on ihan oman lajinsa. Vihdoin meillä on käsissä suomenkielinen teos, joka auttaa ymmärtämään tätä musiikin lajia paljon syvemmin ja soittamaan sitä myös autenttisemmin hyvien musiikkiesimerkkien opastuksella. Loistava, informatiivinen ja inspiroiva kirja. “I want to play some Samba”!!! Kiitos Juha!!
– Kai Hahto

Juha on niputtanut oivallisen kokonaisuuden brasilialaista sambaa ja bossa novaa käsittelevään teokseen. Kirja pitää sisällään rautaisannoksen niin historiaa kuin tätäkin päivää koskevia tyyliseikkoja ja niihin pohjautuvia harjoitteita ja sovelluksia rumpusetille, jotka ovat arvokkaalla tavalla sidoksissa mestareiden soittamiin aihioihin. Ja mikä parasta, jälleen loistava kotimainen opus, joka sopii niin harrastajalle kuin ammattilaisellekin!
– Jari “Kepa” Kettunen

Osasto: Avainsanat tuotteelle , , , ,

Lisätiedot

Paino 0,55 kg (kilogramma)
Mitat 35 × 24,7 × 1 cm (senttimetri)